HS/Ollilan työryhmä: Autovero poistuu ja kilometrimaksu tilalle?

500px-Emblem-money.svg

Autoverotukseen on suunnitteilla merkittäviä uudistuksia. Liikenne- ja viestintäministeriön asettaman työryhmän lähtökohtana on, että autoverotuksen painopiste siirtyisi lähes kokonaan auton käyttöön. Helsingin Sanomien saamien tietojen mukaan Jorma Ollilan johtaman työryhmän tänään julkistettava raportti esittää, että autovero (rekisteröintivero) poistuisi kokonaan ja autoilun nykyistä verotusta olisi tarkoitus korvata suurilta osin kilometripohjaisella maksulla. Tienkäyttömaksut on selvityksessä porrastettu kahteen luokkaan. Suurimpaan osaan Suomea kaavaillaan Helsingin Sanomien mukaan korkeampaa kilometripohjaista tiemaksua. Tämä maksu olisi 6,8 senttiä tiheämmin asutuilla alueilla tai 3,4 senttiä per kilometri harvaan asutuilla alueilla. Hyvänä puolena uusien autojen hinta laskisi muutoksen ansiosta merkittävästi ja keskimääräisen auton kohdalla autoveron säästö eli hinnan lasku on jopa 7.000 euroa. Uudessa mallissa kiinteät auto- ja ajoneuvoverot korvattaisiin ajoneuvon käyttöön liittyvillä maksuilla. Uusien autojen hintojen laskiessa Suomen vanha (Euroopan vanhin) autokanta alkaisi uudistua nopeammin.

Shellin hallituksen puheenjohtajan Jorma Ollilan johtama työryhmä esittelee raporttinsa tuloksia sidosryhmille tänään maanantaina. Autoveromuutoksen aikataulusta ei ole vielä tietoja, mutta todennäköisesti uudistuksesta kuultaisiin lisää vielä tämän syksyn aikana ja aikaisintaan uudistus voisi tulla voimaan 1.1.2014, jos eduskunta hyväksyisi sen loppuvuodesta ja tätä koskeva hallituksen esitys annettaisiin syksyn aikana. Yleensä autoveromuutokset ovat ajoittuneen juuri syksyyn ja koska uusien autojen myynti todennäköisesti pysähtyy autoveromuutosten vuoksi, olisi muutokset syytä toteuttaa kertarysäyksellä nopealla aikataululla.

Päivitys 3.9.2013:

Tienkäyttömaksuja pohtiva työryhmä jättää raporttinsa liikenneministeri Merja Kyllöselle (vas.) 16. joulukuuta. Kyllösen mukaan odotettavissa olisi useamman vuoden siirtymäaika.
Helsingin Sanomien kartta maksualueista löytyy täältä.

Asiasta lisää:

Lähde: Helsingin Sanomat ja HS:n verokartta / Jorma Ollilan autoverotuksen kokonaisuudistuksen työryhmä

Kuva: GNOME

JAA JUTTU / SHARE THIS:

Autotestivideo: 2013 Audi RS6 vastaan Mercedes-Benz E63 AMG S vastaan 2013 Jaguar XFR-S vastaan 2013 BMW M6 Gran Coupe

Auto Motor & Sport asetti vastakkain supersedanit 2013 Audi RS6:n, 2013 Mercedes-Benz E63 AMG S:n, 2013 Jaguar XFR-S:n ja 2013 BMW M6 Gran Coupen. Katso pidempi video alla.

Testitulos:

1. Sija 2013 BMW M6 Gran Coupe
M6 on Audia ja Mercedestä kevyempi. Moottori erittäin tehokas, vaihdelaatikko toimii saumattomasti ja keraamiset jarrut ovat erinomaiset. Alustan jäykin asetus saa M6:en loputkin kilot katoamaan. M6 on radalla erinomainen, mutta päivittäiskäyttöön se vaikuttaa negatiivisesti. Alusta ei ole missään vaiheessa mukava, takapenkki on ahdas ja rengasmelu on kova. Loistava ajotuntuma, alusta, moottori, jarrut ja vaihdelaatikko toivat kuitenkin M6:lle ykköstilan.
Lue lisää

JAA JUTTU / SHARE THIS:

Autotestivideo: 2013 Porsche 911 (991) Turbo S vastaan 2013 McLaren MP4-12C

Autocar katsoi kumpi on nopeampi kiihtyvyyskilpailussa, 2013 Porsche 911 (991) Turbo S vai 2013 McLaren MP4-12C.

Tulos 0-97 km/h:

2013 Porsche 911 (991) Turbo S: 2.9s

2013 McLaren MP4-12C: 3.4s

Lähde: Autocar

JAA JUTTU / SHARE THIS:

Autotestivideo: Mercedes-Benz A45 AMG vastaan BMW M135i vastaan Volkswagen Golf GTI

Whichwebsite asetti vastakkain 2013 VW Golf GTI:n, 2013 Mercedes A45 AMG:n ja 2013 BMW M135i:n.

Lähde: Whichwebsite

JAA JUTTU / SHARE THIS:

Autotestivideo: 2013 Audi RS6


Klikkaa kuvaa katsoaksesi video/Click on pic to view video

Teknikens Värld koeajoi uuden 2013 Audi RS6:n. Se sai 62/100 pistettä. Auto on erinomainen perheauto urheiluautoista ulos kasvaneille. Moottori on uskomattoman voimakas. RS6 on erinomainen yhdistelmä teknologista osaamista, suorituskykyä, mukavuutta ja tilaa. Miinuspuolena löytyvät vain korkea kulutus ja nopea arvonaleneminen. Lue koko artikkeli Teknikens Världin numerosta 18/2013.

Mittaustuloksia:

0-100km/h: 3.9s
0-160km/h: 8.3s
0-200km/h: 12.8s
100km/h-0: 34.6m
Testikulutus: 12.7l/100km
0-402m: 12.0s / 193km/h

Mitattu teho ja vääntö:
579hv/5815 1/min
703Nm/5765 1/min

Hirvikoe:
76km/h
Vertailuarvoja löydät täältä: LINKKI

Lähde: Teknikens Värld 18/2013

JAA JUTTU / SHARE THIS: