Autohuhuja: Mitä Justin Bieberille ja hänen Lamborghini Aventadorilleen tapahtui Dubaissa?

Päivitys 8.5.2013:

Uutinen ongelmista Lamborghinilla Dubain poliisin kanssa ei näytä olevan täysin tuulesta temmattu. The Sun julkaisi artikkelin, jossa Bieberin kerrotaan laukaisseen ainakin kuusi valvontakameraa ajaessaan niiden ohi ylinopeutta. Muuta tietoa asiasta ei edelleenkään ole. No onneksi myös Dubain poliisilla on Lamborghini Aventador, joten kovin kauas ei Bieber pääsisi vaikka yrittäisikin.

Alkuperäinen artikkeli 6.5.2013:

19-vuotialla poptähti Justin Bieberillä ei ole ollut onni mukana kiertueella, johon kuului myös Helsinki 26.4.2013. Saksaassa Bieberin lemmikkiapina takavarikoitiin ja nyt tämän illan 5.5.2013 konsertissa hänen kimppuunsa huhuttiin käyneen lavalla. Tämä huhu varmistuikin nopeasti todeksi ja siitä on todisteena yllä oleva video. Tarina kertoo, että kyseessä oli 19-vuotias miesfani, joka turvamiehen pienellä avustuksella onnistui kaatamaan pianokin lavalla. Bieber jatkoi tanssimista lavalla kuin mitään ei olisi tapahtunut samalla kun turvamiehet taltuttivat häirikön ja saattoivat hänet pois lavalta.

Tähän eivät hurjat huhut Dubain konsertista kuitenkaan päättyneet. Keskustelupalsta Redditin huhujen mukaan ehtiäkseen konserttiinsa, johon hän tuli 2 tuntia myöhässä, hän ajoi vuokratulla Lamborghini Aventadorillaan jopa 200km/h, sekä ajoi päin punaisia. Yllä oleva video on 4.5.2013 Bieberin ensimmäisestä Dubain konsertista, johon hän saapui Aventadorilla. Huhut jatkuvat kommenteilla, jossa Bieberin passi olisi takavarikoitu. Sen osoittautuvatko nämä huhut todeksi vai perättömiksi selviää lähipäivinä. Huhu on niin villi, että on täysin mahdollista, että se on perätön. Toimitus seuraa tilannetta.

Lähde: Atlantic Wire, Jalopnik ja Reddit

JAA JUTTU / SHARE THIS:

Autotestivideo: 2014 Jeep Grand Cherokee Overland maastossa

Autobytel testasi 2014 Jeep Grand Cherokee Overlandin maastossa.

Lähde: autobytel

JAA JUTTU / SHARE THIS:

Autotestivideo: 2013 Toyota GT86 vastaan 2011 Mazda RX-8 vastaan 2006 Honda S2000

2013 Toyota GT86/Subaru BRZ (USAssa Scion FR-S) asettuu menneen ajan mestareita 2011 Mazda RX8:aa ja 2006 Honda S2000:a vastaan. Lopputulos on yllättävä. Katso mahtava vertailuvideo.

Teknisiä tietoja:

2013 Toyota GT86/Subaru BRZ: 147 kW (200 hv) @ 7000 r/min, maksimivääntö on 205 Nm @ 6600 r/min
2011 Mazda RX-8: 170 kW (231 hv) @ 8200 r/min, 211 Nm @ 5500 r/min
2006 Honda S2000: 179 kW (240 hv) @ 7800 r/min, 220 Nm @ 6500 r/min

Lähde: EverydayDriver

JAA JUTTU / SHARE THIS:

Autovideo: Kuinka Fiat 500 mainoksesta tuli ”Sexy People” musiikkivideo

Yllä oleva Arianna Vevo ft. Pitbull ”Sexy People” -musiikkivideo on juuri julkaistu. Videossa pyörähtää Pitbullin lisäksi myös Charlie Sheen. Katso alkuperäinen Fiat mainos ”Immigrants” alla. Video oli tarkoitettu mainostamaan Fiat 500:n tuloa USA:n markkinoille ja se sai paljon huomiota siellä.

Lähde: FIAT ja AriannaVEVO

JAA JUTTU / SHARE THIS:

2013 Classic Motor Show

Katso videot 4.-5.5.2013 Lahdessa Messukeskuksessa järjestetystä klassikkoautotapahtumasta 2013 Classic Motor Showsta.

Classic Motorshow on Suomen suurin klassikkoajoneuvonäyttely. Nähtävillä on satoja menneiden vuosikymmenten klassikoita ja arkipäivän nostalgiaa, alan asiantuntijoita, merkkikerhoja, kauppiaita, kunnostajia, oheisohjelmaa ym.

Lähde: Classic Motor Show, Timo Mäkelä ja el puercosi

JAA JUTTU / SHARE THIS: