Volvo julkaisi tänään 1.4. kehittäneensä Volvo V40 malliin jalankulkijan turvatyynyn lisäksi mullistavan, koko auton ympäröivän turvatyynyteknologian. Koko auton ympäröivä turvatyyny (EnVeloP-systeemi) laukaistaan katolla olevista kanistereista tahattoman kolarin tai veteenajautumisen ollessa väistämätöntä. Ulkoiset turvatyynyt suojaavat näin autossa olevia parhaalla mahdollisella tavalla.
Julkaisupäivämäärän ja tarinan sisällön perusteella kyseessä on aprillipila, mutta Volvon turvajärjestelmät ovat olleet sen verran innovatiivisia, että tulevaisuudessa tällainen järjestelmä voisi olla mahdollinenkin.
Lähde: Volvo
